Jäähelmen Kansan tarina

Kauan sitten, ennen viimeisimmän jääkauden alkua, tätä viimaista ja karua niemeä – jota myöhemmin Helsingiksi on alettu kutsua – peitti suurelta osin vesi. Vain rohkeimmat ja raavaimmat pystyivät aluetta asuttamaan. Siellä täällä, mäistä korkeimpien huipuilla, sijaitsi mammuttien luista ja puusta tehtyjä taloja ja niistä muodostuneita kyläyhteisöjä.

Alueella asuneista tarunhohtoisin on Jäähelmen kansa, joka oli muinaisissa menoissa valittu valkoisen talven tuojan, Jäähelmen, suojelijaksi. Jäähelmen vaikutuksesta kylällä oli yksi erityinen ja laajasti ihailtu piirre: siellä vallitsi aina kauniin valkea ja riemukas talvi.

Jäähelmen kylä sijaitsi nykyisen Helsingin korkeimmalla paikalla Linnanmäellä. Kylää hallitsi lempeällä otteella, Jäähelmen ilmestyksinä jakamien neuvojen ja opettavaisten tarinoiden johdattamina, Pakkas-Matti ja hänen vaimonsa Pakkas-Maija.

Noina aikoina elanto saatiin kalastamalla ja metsästämällä. Kerran vuodessa alueen miehet kokoontuivat ja suuntasivat kohden hyytävää ja synkkää merta taistellen tyrskypäitä ja pohjantuulen pauhua vastaan, toiveenaan kalasaalis, jolla täyttäisi kotona odottavien perheittensä vatsat pitkiksi ajoiksi.

Kun mereltä palattiin, kotiin paluun kunniaksi, kaikki kansat läheltä ja kaukaa saapuivat Jäähelmen kylään, jossa pidettiin 30 yötä ja päivää kestänyt rieha täynnä ruokaa ja ilottelua.

Näin elettiin vuodesta toiseen, vuosituhannesta vuosituhanteen. Kunnes eräänä yönä Jäähelmi ilmestyi Pakkas-Matille ja kertoi kylää lähestyvästä uhasta. Jäähelmi käski kokoamaan kyläläiset, valmistamaan veneet pitkää matkaa varten ja suuntaamaan kohden kylmän kotia, pohjoista. Näin tapahtui. Jäähelmen kansa jätti Linnanmäen ainoana ohjeenaan pohjoinen. Kukaan ei tähän päivään mennessä tiedä, minne Jäähelmi valitun kansansa saatteli.

Nyt kansa on palannut alkuperäisille asuinsijoilleen Helsinkiin, Jäähelmi mukanaan, palauttamaan lauhalle ja tuuliselle niemelle kauan kaivatun talvisen hauskanpidon. Jotta taas kansat läheltä ja kaukaa voivat kokoontua yhteen.