Jaa Facebookissa
Liity Faniksi
Lasten Päivän kumppanit
Jo 1900 -luvun Lasten Päivien yhteydessä yritykset olivat voimakkaasti toiminnassa mukana mm. jakamalla yleisölle erilaisia lahjoituksina saatuja hyödykkeitä, kuten tuohon aikaan heikosti saatavilla olevia herkkuja. Esimerkkinä lahjoituksena saadusta sokerista valmistettiin makeisia tapahtumissa jaettavaksi. Tapahtumissa myytiin tuotteita, joiden tuotosta osa meni suoraan hyväntekeväisyystyöhön.
Lasten Päivän Säätiön viralliset yhteistyökumppanit Pikkujätti, S-ryhmä, Tikkurila, Valio ja Vartti ovat mukana tukemassa lastensuojelutyötä. Yhteistyökumppanit ovat osaltaan toteuttamassa Lasten Päivää mahdollistamalla varojen keräyksen sekä tuomalla lasten asiaa esiin omissa tiedotuskanavissaan.




