Lipunmyyjä

Lipunmyynnissä työskentelee huvipuistokauden aikana noin 30 hupimestaria, joista noin puolet on aiempina kesinä samoissa tehtävissä työskennelleitä ja toinen puoli uusia kausityöntekijöitä. Lipunmyynnin hupimestarit työskentelevät lipunmyyntipisteiden lisäksi myös Info- ja Noutopisteissä.

 

Työ lipunmyynnissä

Lipunmyynnin hupimestarit vastaavat Linnanmäen lipputuotteiden myynnistä. Hupimestareiden hymysilmät tervehtivät asiakkaita ottaen heidät iloisesti vastaan palvelutilanteeseen. Pelinenäänsä käyttämällä lipunmyynnin hupimestarit aistivat asiakkaiden huvitustarpeet, jolloin he osaavat tarjota heille sopivimmat lipputuotteet. Lisämyynti oikealla hetkellä on hupimestareille positiivinen haaste, sillä Linnanmäen monipuolisten palveluiden esiintuominen myyntitilanteessa on erinomaista asiakaspalvelua. Vinkkisuutaan hupimestarit pääsevät lipunmyynnissä hyödyntämään kauden aikana tapahtuvissa tuhansissa asiakaskohtaamisissa. Vinkkisuu osaa neuvoa ja opastaa asiakasta puiston eri palveluiden pariin. Vinkkisuu yllättää asiakkaan positiivisesti tiedolla, jota asiakas ei ehkä tiennyt kaipaavansa. Yli miljoonaan vuosittaiseen kävijään mahtuu asiakkaita monesta eri kansallisuudesta eikä vinkkisuu hyydy edes vieraita kieliä käyttäessä. Lipunmyynnin hupimestarin vastuisiin kuuluvat lisäksi rahankäsittely sekä kassan tilitys työvuoron päätteeksi. Turvakädet varmistavat vastuullisen rahankäsittelyn ja tilitys hoituu varmoin ottein kuntoon.

Lipunmyyntipisteet aukeavat ja sulkeutuvat portaittain, eli kaikki pisteet eivät palvele asiakkaita huvipuiston aukioloaikojen mukaisesti. Lisäksi avoinna olevien lippukassojen määrä vaihtelee päivän ja sesongin mukaan. Asiakkaiden on mahdollista ostaa lipputuotteita Linnanmäeltä puoli tuntia ennen huvipuiston virallista avaamista. Lipunmyynti päättyy huvipuiston sulkeutuessa. Työpäivän pituudet vaihtelevat sesongista ja työtehtävästä riippuen neljästä kahteentoista tuntiin.

Työ infopisteessä

Infopisteen hupimestareiden työtehtäviin kuuluu lipunmyyjän tehtävien lisäksi mm. aluekuulutukset, löytötavarat, eksyneet lapset ja asiakkaiden muu opastus. Huvipuiston asiakkaat saavat Infosta mm. aikatauluneuvontaa juniin, tietoja hotelleista ja tapahtumista Helsingissä.

Info on avoinna puoli tuntia ennen huvipuiston virallista avaamista ja sulkeutuu kymmenen minuuttia huvipuiston sulkeutumisen jälkeen.

Työ noutopisteessä

Noutopisteen hupimestareiden tehtäviin kuuluu lipunmyyjän tehtävien lisäksi mm. Linnanmäen verkkokaupan noutojen ja postitusten käsittely, sekä Linnanmäen sosiaalisen median kanavien päivystys iltaisin ja viikonloppuisin perusasioiden osalta. Yritys- ja ryhmämyynnin tilausten käsittely, noudot ja osa postituksista hoidetaan myös noutopisteellä.

Työskentely Linnanmäellä:

 

Tietoa eri työtehtävistä: