Pitkäaikaisen palvelujohtajamme jäädessä eläkkeelle tarjoamme sinulle erinomaisen tilaisuuden työskennellä Helsingin hauskimmassa kaupunginosassa, jossa työstään innostunut henkilöstö varmistaa asiakkaita houkuttelevan ja tuloksellisen liiketoiminnan kautta vuosittaisen tuen lastensuojelutyölle.
Tehtävässäsi vastaat Linnanmäen huvilaitepalveluista, huvipuiston asiakas-turvallisuudesta sekä säätiön vastuullisuus-, kehitys- ja ympäristö-palveluhankkeista. Vastuullasi on toimintojen strateginen kehittäminen ja operatiivinen johtaminen. Kesäkaudella johdat tiimeinesi reilua 300 kausihupimestaria ja vuoden ympäri innostat noin viittä vakituista tiimiläistä. Määrätietoisena johtajana vastaat palveluosaston budjetoinnista ja suunnittelet pitkäjänteisesti toimintaa.
Olet asiakaspalvelun ammattilainen, jonka mielestä menestyminen rakennetaan yhdessä. Oivallat, että henkilöstön innostaminen johtaa ainutlaatuiseen asiakaspalveluun. Olet esimies, joka kannustaa omalla esimerkillään tiimiään kehittymään ja kehittämään. Osaat myös mukauttaa toimintaasi jatkuvassa muutoksessa.
Annat arvoa avoimelle keskustelukulttuurille ja johtoryhmän jäsenenä osallistut huvipuiston pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen strategiseen johtamiseen. Tehtävässäsi raportoit toimitusjohtajalle.
Arvostamme kokemusta palvelutoimialoilta, joilla voi luoda lisäarvoa huvipuistotoiminnan kehittämiselle. Lisäksi toivomme sinulta kokemusta vastuullisuushankkeiden johtamisesta. Toivomme sinulta myös soveltuvaa koulutusta sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.
Liity hupimestari–joukkoomme, jossa yhdessä kehitämme intohimoisesti Suomen rakastetuinta huvipuistoa, ja jossa työntekijöiden mielestä olemme yksi Suomen parhaista työpaikoista. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen.
Jos haluat huvitella kanssamme päivittäin, lähetä CV ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 30.11.2020 mennessä osoitteessa www.hrsadvisors.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa yhteistyökumppanimme HRS Advisors Oy:n konsultti Toni Koskinen, puh. 040 742 7525, parhaiten tavoitettavissa 16.11. klo 14–18, 20.11. klo 08–10 sekä 24.11. klo 08–12.
Lasten Päivän Säätiö on jo 70 vuotta ylläpitänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuonna 2019 lahjoitimme 4,5 miljoonaa euroa ja Linnanmäen historian aikana olemme lahjoittaneet yli 120 miljoonaa euroa lastensuojelutyölle. Työpanoksellaan kaikki hupimestarit tukevat lastensuojelutyötä.