Møtions

Møtions

Ohjelmalava Estradilla pe 13.10. klo 20

Møtions on kansainvälistä ja urbaania elektronista pop- ja tanssimusiikkia yhdistelevä tuottajakaksikko. Tommi Vatanen ja Tuomo Korander perustivat Møtionsin vuonna 2015, päämääränään tuottaa moderneja ja tarttuvia kappaleita. Heidän uusimmalla singlellään ”Money On Me” Møtions suuntaa entistä vahvemmin ulkomaisille markkinoille ja kappale on tehty yhteistuotantona Saksalaisen, Voice Of Germany:stäkin tutun, Michael Schulten kanssa. Duo on tehnyt tuotantoja myös Suomen huippuartistien kanssa, ja heidän kappaleensa ovat olleet ahkerassa radiosoitossa. Uuden singlen odotetaan julkaistavan syksyllä 2017.

Livenä Møtions yhdistää bänditaustaansa DJ- klubitunnelmaan livesoittimien ja laulajien siivittämänä luoden energisen ja raikkaan elämyksen yleisölle.

 

 

Kaikki ohjelma ja sisäänpääsy huvipuistoon on maksutonta. Muutokset mahdollisia.